Olen lukenut aina, siitä lähtien kun opin lukemaan. Sitä ennen minulle lukivat muut, joten kirjat ovat aina olleet iso ja tärkeä osa elämääni. Niinpä lapsen syntymää seurannut pitkä kirjaton kausi oli omituista aikaa. Joko en ehtinyt ajatellakaan lukemista tai sitten, jos aikaa olisikin ollut tovi, en vain kyennyt keskittymään. Tämä alkoi jo synnytyssairaalassa, jonne otin toiveikkaana parikin kirjaa mukaan, mutta joihin en koskenutkaan edes niiden päivien aikana, kun olimme lapsen kanssa eri osastoilla. Ja se jatkui pitkään sairaalasta pääsyn jälkeen, se jatkui kuukausia.
Sitten eräänä päivänä pystyinkin taas keskittymään. En muista milloin enkä muista mikä kirja katkaisi lukemattoman kauden, mutta jotain tapahtui - kenties vauva-arki tasaantui, sopeuduin olemaan äiti - ja äkkiä janosinkin taas lukemista. Olin taas oma itseni, romaaneja hotkiva lukuintoinen.
Joulun aikaan sain monta uutta kirjaa, joko joululahjaksi tai alennusmyynneistä itseni ostamana. Kaikki viime aikoina lukemani on ollut hyvää tai erityisen hyvää. Joitakin mainitakseni (ja suositellakseni):
Olenkin viime viikkoina lukenut erityisen paljon. Nykyinen 'erityisen paljon' ei toki ole läheskään sitä mittaluokkaa, mitä se oli ennen lasta, sillä aika luonnollisesti on kortilla. Usein luen vain iltaisin sängyssä ennen unta ja joskus myös päivisin vähän aikaa lapsen nukkuessa päiväuniaan (enää yksiä!). Illat tuppaavatkin venymään liiaksi kun en millään malttaisi laskea hyvää kirjaa käsistäni. Ja sitten aamulla väsyttää elävän herätyskellon soidessa - mutta se onkin jo kokonaan toinen tarina.
Lukeminen on siis elämäni suola ja sokeri, ainakin jossain määrin. Pystyn uppoutumaan kirjan kuvaamaan maailmaan niin täydellisesti, että sen loputtua on usein jotenkin tyhjä olo. Koska lukeminen on minulle niin rakas harrastus, haluaisin jo kyetä jakamaan sen lapseni kanssa. Se vain ei oikein onnistu, sillä lapsi ei vielä oikein jaksa keskittyä kuuntelemaan, vaan mieluummin kääntelee sivuja pysähtyen vain silloin, kun sivulla on jotain erityisen kiinnostavaa, kuten pallon kuva.
Sitkeästi kuitenkin tutustutan lastani kirjojen maailmaan ja kyllähän ne ainakin esineinä jo häntä kiinnostavat. En vain malttaisi odottaa, että pääsemme viettämään yhteisiä lukuhetkiä, että pääsen lukemaan hänelle oikeita iltasatuja ja sukeltamaan hänen kanssaan tarinoiden lumoihin. Jos joku asia on varmaa, niin se, että minä olen äiti, joka lukee lapselleen, paljon ja monipuolisesti. Aivan niin kuin omakin äitini teki.
Onneksi voin nyt jo lukea pidempiä satuja miehen tyttärelle. Tämä taitaa jo tietää, kenen luo kannattaa meillä tulla, jos haluaa kärsivällisen lukijan, joka lukee ihan niin monta kirjaa putkeen kuin tyttö vain jaksaa kuunnella.
Kas, on keskiyö, ja yöpöydällä odottaa keskeneräinen romaani...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti