Värikylvyssä

Olen vähän laiska käymään ipanan kanssa erilaisissa vanhempi-lapsi -aktiviteeteissa, vaikka aikaa ja tilaisuuksia kyllä olisi. En vain saa aikaiseksi, ja sitten toisaalta en tiedä, kuinka luontevalta tuntuisi mennä vaikkapa joihinkin perhekerhoihin. Siellähän tapaisi kyllä muita äitejä (ja isiä), mutta mikä minua yhdistää heihin? Äitiys? Ehkä jokin muukin seikka, mutta tuttavuuden hierominen vain sen pohjalta, että ollaan kaikki vanhempia, ei vain tunnu luontevalta.

Lapsenkaan vuoksi en ole ollut kovin innokas osallistumaan näihin aktiviteetteihin, sillä vauvavuotena tuntui, ettei hän vielä saa niistä paljoakaan irti. Kävimme kyllä muutaman kerran muskarissa, mutta siellä soittovälineet ja laulut eivät muksua juuri kiinnostaneet - kivempi oli konttailla ympäri vierasta tilaa. Se sitten jäi, myös siksi, että muskari oli niin aikaisin (puoli kymmeneltä aamulla) ja ipanahan on aamu-uninen tapaus - kuten äitinsä.

Taannoin kuitenkin törmäsin aktiviteettiin, johon halusin heti mennä lapsen kanssa: vauvojen värikylpyyn. Tai no, emmehän me enää ihan siihen varsinaiseen vauvaryhmään päässeet, mutta isommille (1-2-vuotiaille) tarkoitettuun ryhmään kyllä. Ja luulenpa, että muksu sai värikylvystä enemmän irti nyt, kun osaa liikkua ja touhuta paremmin kuin vaikkapa muutama kuukausi sitten.

Värikylpy järjestettiin Kupittaan Seikkailupuistossa ja sitä kuvaillaan sähköpostiini ilmaantuneessa infoliitteessä näin:

"Työpajan tavoitteena on elämyksellisyys, kiireetön yhdessäolo ja yhdessä tekeminen, jossa vauva on keskipisteenä. Värikylpy vahvistaa vauvan ja vanhemman vuorovaikutusta visuaalisen ilmaisun ja taidekasvatuksen keinoin."

Enpä tiedä vuorovaikutuksen vahvistumisesta, mutta hauskaa lapsella ainakin oli. Aluksi teemaväreihin - tällä kertaa vihreä ja oranssi - tutustuttiin kuivaharjoittelulla eli värikkäin liinoin, huivein, lankakerin ja palloin. Muksu oli tietysti aivan innoissaan päästessään hipeltämään niin montaa palloa yhtä aikaa. Kaikkein hauskinta taisi olla kulhoon kerättyjen pallojen kippaaminen omaan päähän.

Kuivaharjoittelun jälkeen vuorossa oli "maalaamista". Ipana pääsi käsiksi muun muassa pakastettuihin porkkanamehukuutioihin, tyrnijauheeseen, kurkkukiisseliin ja vihreään elintarvikeväriin. Niitä läiskittiin alustalle sekä käsin että varrellisen sienisiveltimen avulla. Kurkkukiisselli oli ihanan limaista, jäiset porkkanamehukuutiot puolestaan jännittävän kylmiä.

Lopulta muksussa itsessään oli yhtä paljon väriä kuin maalausalustassakin. Kurkkua, porkkanaa ja tyrniä löytyi niin käsistä, jaloista, päällä olleesta bodysta kuin naamastakin - sillä tietysti maalaustarvikkeita piti myös maistella. Kun kiinnostus alkoi kokonaan siirtyä väreillä sotkemisesta niiden syömiseen, oli ipana ilmeisesti saanut tarpeekseen värikylvystä ja vihjaili, että olisi lounaan aika. Olin kuitenkin yllättynyt, että hän jaksoi niinkin kauan keskittyä yhteen asiaan.

Lopuksi vuorossa oli pesu, jota varten tarkoitetun pyyhkeen olin kympin äitinä unohtanut kotiin ja jouduin kuivaamaan lapsen vessapaperilla. Sen jälkeen syötin pienen taiteilijan. Palkinnoksi luovasta työstään hän pääsi vielä vähän tutkimaan Seikkailupuiston oleskelutilaa (ja aktiivinen ja osallistuva äiti sai kahvikupillisensa). Se väsyttikin muksun niin, että nyt Picasson seuraaja vetää sikeitä terassilla.

Summa summarum: Kokemus oli positiivinen ja voisimme mennä uudelleenkin. Jos jaksamme.