Syömisongelmat tyssäsivät kuin seinään muksun aloitettua kiinteät ruuat noin kolmen ja puolen kuukauden iässä. Soseet upposivat alusta asti todella hyvin ja yllättäen maitokin alkoi maistua. Jonkin aikaa ruokailutilanteet aiheuttivat yhä stressiä vanhasta tottumuksesta, mutta pian huomasin, ettei sillä ollut aihetta. Lapsi söi hyvin, paljon ja nirsoilematta.
Ja syö edelleen. Pitkään syöminen sujui poikkeuksetta ilman minkäänlaista viihdykettä; riitti, kun työnsi lusikkaa ipanan naamaa kohti ja tämä aukaisi suunsa. Ulos ei syljetty mitään ja kaikki uudet maut upposivat tuosta vain. Nyt, kun maailma ympärillä kiinnostaa niin järjettömän paljon, että paikoillaan istuminen on joskus täyttä tuskaa, täytyy lasta välillä viihdyttää syömisen lomassa, jotta tämä jaksaisi keskittyä. Usein riittää, että ipana saa syömisen lomassa hipelöidä jotain esinettä, välillä taas tarvitaan pallon heiluttelua tms. Silti ruoka maistuu edelleen hyvin eikä nirsoilusta ole tietoakaan. Välillä ensimmäistä lusikallista jostain syystä väistellään, mutta sen jälkeen annos syödään viimeistä murua myöden.
Toki tiedän, että edessä voi olla vaikka minkälaista syömistemppuilua, mutta olen kiitollinen siitä, että juuri nyt tilanne on näin hyvä. Esimerkiksi tänään muksun ruokalista on ollut seuraavanlainen: aamulla maitoa ja kaurapuuroa margariinisilmän kera, lounaaksi lohta, riisiä ja iso pala kurkkua sekä maitoa, välipalaksi luonnonjugurttia ja omenaa, päivälliseksi kanan rintaleikettä, riisiä, porkkanaa, kukkakaalia ja herneitä, kyytipojaksi maitoa. Iltapalaksi on vielä tiedossa sama setti kuin aamulla. Puurollahan kasvaa isoksi - tai niin minulle ainakin uskoteltiin lapsena.
Spagetti maistuu hyvältä ja tuntuu niin kivalta, että sitä on ihan pakko hiplata syömisen ohessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti