Suuri joulupukkihuijaus

Luin jokin aika sitten kirjoituksen rehellisyydestä, ns. valkoisista ja ei niin valkoisista valheista sekä luottamuksesta. Siinä sivuttiin myös tähän vuodenaikaan ajankohtaista huiputusta, jolla lapsia vedätetään sata-nolla: joulupukkia. Joulupukkivalhetta kritisoitiin muun muassa siitä, että se rikkoo lapsen ja vanhemman välisen luottamuksen; että vaikka valhe tekisi lapsuuden jouluista taianomaisempia, lapsi ei totuuden paljastumisen jälkeen enää voi uskoa, etteikö vanhempi voisi valehdella hänelle muistakin asioista.

Pidän itseäni aika rehellisenä ihmisenä. Erityisesti lähimmissä ihmissuhteissani pyrin olemaan suora ja rehellinen silloinkin, kun valhe olisi helpompi tie. Odotan samaa myös läheisiltäni, ja haluan kasvattaa lapsenikin luottamaan totuuteen ja karsastamaan valhetta. Onhan minut itsenikin kasvatettu niin. Ja kuitenkin minulle valehdeltiin joulupukista, ja minä aion valehdella lapselleni joulupukista. Ristiriitaista? Ehkä jonkun mielestä.

Lapsuuteni joulut olivat melkeinpä vuoden parasta aikaa. Muistelen sitä tunnelmaa vieläkin suurella lämmöllä. Vanhempani panostivat jouluun täysillä, enkä tarkoita tällä pelkästään lahjapuolta, vaan sitä kokonaisuutta, jonka eteen he tekivät töitä antaakseen meille lapsille parhaan mahdollisen joulun. Oman mausteensa tunnelmaan toi vahva lapsen usko joulupukkiin. Mikään ei ollut jännittävämpää kuin aattoillan odotus, ja kun joulupukki sitten vihdoin saapui lahjasäkkeineen, olin revetä liitoksistani innon-, jännityksen- ja ilonsekaisin tunteineni. Aaton lisäksi koko joulun aikaa sävytti tietty taianomainen ja salaisuuksilla verhottu tunnelma, jota en ole unohtanut tähän päiväänkään mennessä.

Siellä se tekee muistiinpanojaan lapsista - ja miksei aikuisistakin,

Äitini paljasti minulle totuuden joulupukista ollessani noin kuusivuotias, ennen kuin menin kouluun. Hän halusi kertoa sen minulle itse, jotten kuulisi sitä koulukavereilta tai pahimmillaan joutuisi kiusatuksi sen vuoksi, että uskoin yhä pukin olemassaoloon. Muistan olleeni hyvin hämmentynyt totuuden valjetessa, mutten missään nimessä vihainen tai jotenkin traumatisoitunut siitä, että vanhempani olivat antaneet minun elää joulupukkivalheessa. En menettänyt luottamustani heihin enkä nyt aikuisiälläkään koe, että he olisivat tehneet mitään kyseenalaista antaessaan minun uskoa tähän maagiseen satuhahmoon.

Koska oman lapsuuteni joulut olivat niin satumaisia ja jättivät niin ihanat muistot, haluan tarjota saman kokemuksen myös omalle lapselleni. En ole joutunut hetkeäkään miettimään joulupukkivalheen moraalisuutta. En vain kertakaikkiaan osaa nähdä sitä moraalisena ongelmana. Mielestäni kaikkea elämässä ei tarvitse ottaa niin hirvittävän vakavasti. Kaikki mahdollinen ei traumatisoi lapsia. Päinvastoin koen että joskus lapsille on ihan hyvä tarjota pala satumaailmaa ja joulun taikaa; kyllä he ehtivät oppia elämän realiteetit vielä moneen otteeseen. Ja jos totuuden kertomisen sitten aikanaan hoitaa hellävaroen ja viisaasti, en usko siitäkään koituvan negatiivisia kokemuksia.

Sitä paitsi, on ihana päästä taas osalliseksi siitä lapsen uskosta ja joulun taiasta, joka oli niin kutkuttavaa silloin aikoinaan...

www.joulupukki.fi