Blogi jäi pienelle loppukesän tauolle. Nyt täällä ollaan taas, entistä aktiivisempina - mikä ei olekaan vaikeaa ottaen huomioon melko verkkaisen päivitystahdin.
Lueskelin eilen Nyt kun olet siinä -blogia, jossa oli hyvä teksti sosiaalisesta mediasta suhteutettuna lasten kanssa olemiseen ja erityisesti läsnäolemiseen. Vaikka oma sosiaalisen median käyttöni rajoittuu Facebookiin, oman blogini (tähän mennessä melko satunnaiseen) päivittämiseen ja muiden blogien lueskeluun/silmäilyyn, antoi kirjoitus ajattelemisen aihetta minullekin. Ja tajusin, että kyllä, liian usein itsekin silmäilen sitä älypuhelinta Ipanan läsnäollessa, vaikka koneen käyttöä olenkin rajoittanut lapsen valveillaoloaikana.
En ole kasvanut kiinni kännykkääni ja olen kyllä läsnä lapselleni: luen, leikin, teen hiekkakakkuja ja jahtaan riemusta kiljuen karkuun juoksevaa taaperoa. Silti avaan kännykän nettiselaimen liian usein - ja useimmiten aivan turhaan. Ja siihen haluan muutoksen. En halua lapsen oppivan, että älypuhelin/tietokone on niin kiinnostava juttu, että sitä pitää silmäillä monta kertaa päivässä. Että "äiti piirtää sulle ihan kohta auton, katson vain tämän yhden jutun ensin" - etenkin kun se "yksi juttu" on harvemmin mitään kovin kiinnostavaa.
Kotona lapsen kanssa olo ei sekään ole aina kovin kiinnostavaa. Sen tietänee jokainen pidemmän ajan kotona lapsensa kanssa ollut, myönsi sen ääneen tai ei. Loputtomat päivät täynnä aamupaloja, lounaita, välipaloja, vaipanvaihtoa, pukemista, saman kirjan lukemista, hiekkalaatikon reunalla istumista... no, se vain on joskus ihan todella tylsää. Sosiaalinen media on helppo tapa paeta sitä kaikkea toviksi aikuisten maailmaan. Ja satunnaiset paot ovatkin aivan ok. En vain halua, että satunnainen muuttuu jatkuvaksi ja läsnäoleminen puolivillaiseksi paikalla olemiseksi.
Koska en ole ehdoton tiukkisäiti muutenkaan, en ole sitä tässäkään asiassa. Satunnaisten sosiaaliseen mediaan suuntautuvien pienten pakoretkien lisäksi pidän kohtuullisena sitä, että katson lapsen läsnäollessa koneelta säätiedotuksen, maksan muutaman laskun tai kirjaan syömiseni käyttämääni online-ruokapäiväkirjaan.
Nollatoleranssi ei siis ole linjaus, mutta vähentäminen ja suurempi harkinta kyllä. Sosiaalinen media kun ei katoa mihinkään, vaikka puhelin jäisi yhä useammin sisälle ulkoleikkien aikaan tai sisällä ollessa ihan kokonaan toiseen huoneeseen. Aikuisten maailma saa kutsua sitten, kun lapsi tuhisee sängyssään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti