Koruton totuus: Taapero parhaassa iässä

Kun ipana oli ihan pikkuinen, salaa (ja välillä vähän vähemmän salaa) toivoin sen kasvavan nopeasti hiukan isommaksi. Vastasyntynyt tuntui niin hauraalta ja heiveröiseltä, sellaiselta, joka voi mennä rikki tuosta noin vain. Neuvolassa sanottiin, että alle kolmikuisen kanssa täytyy lähteä hyvin helposti lääkäriin, joten odotin kovasti tuon kolmen kuukauden maagisen rajan rikkoutumista. Tuntui, että sitten kriittisin aika olisi ohitettu - paitsi että sen jälkeen nurkan takana vaani toki vielä kätkytkuoleman mahdollisuus, joka on suurimmillaan vauvan ollessa kahden ja neljän ikäkuukauden välissä. Toivoin siis, että ipana varttuisi pikavauhtia ensin kolmen ja sitten viiden kuukauden ikäiseksi, jolloin voisin ainakin väliaikaisesti huokaista helpotuksesta.

Viiden ikäkuukauden jälkeenkin odotin malttamattomana lapsen varttumista ja uusia kehitysvaiheita. Odotin että lapsi oppisi istumaan, ryömimään, taputtamaan, konttaamaan... ja ennen kaikkea odotin, että ipana kasvaisi yhä enemmän ymmärtäväksi ja osaavaksi yksilöksi, joka osaa tehdä muutakin kuin olla möllöttää lattialla tai sitterissä ympäristöään ihmettelemässä. Tämä ei toki tarkoita, ettenkö olisi nauttinut siitäkin ajasta, kun lapsi oli juuri sellainen maailmaa suurin silmin tutkaileva pötkö. Odotin vain vielä innokkaammin tulevia aikoja.

Nyt ipana on vuoden ja vajaan kahden kuukauden ikäinen. Hän osaa kävellä, juosta, puhua muutaman sanan, kiivetä sohvalle, taputtaa, vilkuttaa, tuoda tavaroita pyynnöstä, käyttää jo vähän lusikkaa, räpsytellä valoja päälle ja pois, pelleillä ja paljon, paljon muuta. Ihaninta on, että hän osaa ilmaista kiintymystään selvästi esimerkiksi ryntäämällä halaamaan jalkojani (jos olen vaikka ollut poissa näkyvistä kahden minuutin vessakäynnin ajan). Hän on niin mainiossa iässä, etten toivoisi hänen olevan yhtään vanhempi tai nuorempi. Hän on samanaikaisesti vielä aika vauva ja kuitenkin hullunkurinen taapero, jonka päähänpistoja saa välillä nauraa vedet silmissä.

Muutaman viime päivän aikana muksu on muun muassa

- onnistunut kiipeämään tuolille, kurottamaan kaksi banaania hyllyltä ja huoneeseen tullessani pidellyt niitä käsissään hokien sanaparia "nam nam".

- piilottanut tutin kissan vessalaatikkoon.

- tuonut minulle samaisesta (mielestäni hyvin vartioidusta!) vessalaatikosta kissan kakkapalleron ylpeänä löytämästään aarteesta.

- hokenut namnamia myös puupohjaista kissanhiekkaa osoitellessaan. Tämä kaiketi siksi, että ipana on muutaman kerran ehtinyt tunkemaan suuhunsa noita puisia pellettejä. Olivat kai hyviä.

- työntänyt koko kätensä miehen suuhun tuota mielenkiintoista aukkoa ihmetellessään ja sormensa minun nenääni.

- löytänyt uusia "leluja" - kuten verhotanko, tyhjä viilipurkki, sähkövatkaimen vatkainosat ja lattiakuivain - ja raahannut niiitä mukanaan kaikkialle.

- kaivanut hyllyllä olleeseen kakkuun sormellaan luolan kenenkään huomaamatta.

---------------

Vaikka välillä ipanan toilailut rasittavat, kun aivan kaikki pitää kiskoa alas hyllyiltä ja pöydiltä ja kuljettaa uusiin paikkoihin, on samalla ihana seurata sen touhuja sivusta. Muksulla tuntuu usein olevan jokin missio, jota se määrätietoisesti suorittaa, vaikka mission tarkoitusperä jäisikin minulle hämäräksi. Hetkittäin toivon, että voisin pysäyttää ajan juuri tähän suloisen toimeliaaseen ja samalla niin päättömään vaiheeseen.