Käytiin ipanan kanssa tänään 1-vuotisneuvolassa. Taas tuli pelkkiä kehuja: poika on reipas ja taitava ja ihonsa täydellinen. Paino- ja pituuskäyrät olivat kunnossa ja kasvu oikeastaan niin hyvää kuin mahdollista. Painoa oli nyt lähes 11 kiloa ja pituutta hieman vajaat 78 senttiä, mikä tarkoittaa, että muksu kasvaa melkein 0-käyrällä, oikeastaan vähän sen yläpuolella. Mutta koska sekä paino että pituus ovat aavistuksen yli keskiarvon, tarkoittaa se että lapsi on oikein sopusuhtainen. Tiesinhän minä sen toki ilman neuvolantädin toteamustakin. Muutenkin neuvolassa meni hyvin, ainoa itku tuli kun olkavarteen ja molempiin reisiin iskettiin salakavalasti piikit, mutta sekin meni nopeasti ohi. Sitten oltiin taas yhtä hymyä ja tutkailtiin innoissaan neuvolahuoneen leluja.
Olen välillä miettinyt, miten erilaista vanhemmuus voisi olla, jos lapsena olisi haastava tapaus. Erityisesti vauvavuosi olisi varmasti ollut hyvinkin erilainen ja uuvuttava. Minusta tuntuu, että olen päässyt vähän liiankin helpolla. Lapsi on suurimmaksi osaksi tyytyväinen ja hyväntuulinen, nukkuu yönsä ja syö riittävästi. Jotkut lapset eivät vielä vuoden iässäkään nuku kokonaisia öitä; minun lapseni on tehnyt niin pikkuvauvaiästä lähtien. Hän ei myöskään stressaannu maisemanvaihdoksista eli siitä, että häntä kuskataan muun porukan mukana paikasta toiseen. Uni on lähes yhtä hyvää nukuttiin sitä sitten kotona, miehen äidin luona tai vaikka tallinnalaisessa ravintolassa sillä aikaa, kun aikuiset syövät.
En oikeastaan voi sanoa tietäväni mitä on se uupumus, jota monet vauvojen vanhemmat kertovat kokevansa. Tietenkään en vähättele heidän kokemuksiaan - uskon aivan täysin, että uupumus on varmasti ihan hirvittävää, jos joutuu yö toisensa jälkeen tyynnyttelemään kiljuvaa lasta. Minähän olen ollut ihan poikki jo siitä, jos olen joutunut siihen rumbaan yön tai kahden ajaksi rauhoitellessani esimerkiksi sairasta lasta. Ja toki sain siitä osani myös lapsen elämän ensimmäisinä viikkoina, kun tämä ei vielä nukkunut kuin pari tuntia kerrallaan. Meillä se meni poikkeuksellisen nopeasti ohi, joten en voi kuin nostaa hattua vanhemmille, jotka selviävät täysjärkisinä paljon pidemmästä ajasta yöitkuja.
Olen siis päässyt helpolla, eikä kokemukseni vauvavuodesta ollut mitenkään erityisen rankka. Pystyin tekemään paljon samoja asioita kuin ennen lasta, sillä hyväntuulinen ja stressivapaa lapsi on vaivaton seuralainen erilaisissa menoissa. Ja kuka tietää, ehkä on myös niin, että kun lapsen kanssa on rohkeasti liikuttu eri paikoissa ihan pikkuvauva-ajasta lähtien, on ipana itsekin tottunut liikkuvaiseen eloon eikä siis ota turhaa stressiä hälinästä ja ihmisjoukoista. Kuten arvata saattaa, minä en ole sellainen äiti, jonka mielestä vauvan paikka on kotona rauhassa ja hiljaisuudessa. Minun mielestäni vauvan kanssa voi tehdä yhtä sun toista niin kauan, kun tämä on tyytyväinen eikä osoita stressin merkkejä.
Mutta siis, kohtalaisen helppoa on ollut - eikä pelkästään vauvavuosi, vaan myös raskausaika. En kärsinyt pahoinvoinnista juuri nimeksikään, en liitoskivuista enkä mistään muustakaan loppuraskauden selkäkipuja ja maksimaalista turvotusta pahemmasta. Synnytys oli tuskien taival, mutta sekään ei vaurioittanut minua fyysisesti juuri lainkaan - minuunhan ommeltiin ruhtinaallinen yksi tikki. Ja vaikka istuminen ei tuntunut mukavalta muutamana ensimmäisenä päivänä heti synnytyksen jälkeen, palautuivat paikat pikavauhtia ja aika pian kaikki oli sillä osastolla ennallaan.
Tekstini loppupäätelmä on se, että kyllä, ihan hyvin voisin kuvitella "hommaavani" vielä toisen lapsen. Ehkä - ja tämä on suuri ehkä - kolmannenkin. Itse asiassa taidan jopa haluta elää sen kaiken vielä uudestaan. En nyt enkä puolen vuoden päästä, mutta jossain vaiheessa. On toki olemassa suuri mahdollisuus, että mahdollinen tuleva lapsi ei ole yhtä helppo tapaus kuin parhaillaan sängyssään tuhiseva ipanainen, mutta kun tässä on jo pärjätty yhden muksun kanssa kohtalaisen hyvin, eiköhän vaativammankin lapsen kanssa hengissä selvitä.
Niin, kunhan vain joku kaunis päivä aika kultaa muistot eikä se synnytys tunnu enää ihan niin karmealta kokemukselta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti