Ipana alkoi joitakin viikkoja sitten puhua yhä useampia sanoja. Toki sanoja oli jo ennenkin (kuten pallo, ei, kukkuu, tutti jne), mutta nyt niitä tuntuu tulevan koko ajan lisää. Tällä hetkellä sanavarastoon kuuluvat ainakin seuraavat sanat/sanonnat edellä mainittujen lisäksi: pyöä (pyörä), pyöii (pyörii), ätä/tätä (äiti; aiemmin olin "äijä"), pois, täällä, tänne, tonne, sinne, mennää, haaja (harja), tuai/tuoi (tuoli), nam nam, kukki (kukka), puu, mmmi (mummi), hauva, auva (vauva), kakka, sss (kissa), anna, tiitti (kiitti)... ja varmasti myös muita, joita en pysty nyt palauttamaan mieleeni.
Pari lauseenpoikastakin on tullut Ipanan suusta: "Sinne meni" ja "Tonne meni" sekä "Se on pallo". Kaksikielisyyskin näkyy jo hivenen; jokin aika sitten muksu alkoi sanoa aina välillä "O-ou!" ja nyt autoa kutsutaan välillä sanalla kaa (car). Usein se on myös brrrm-brrrm tai sitten renkaidensa mukaan pyöä.
On ihana seurata lapsensa kehitystä ihan kaikkineen, mutta puheen kehitys on vielä oikein ekstraihanaa. Yhtäkkiä se aluksi mykkä ja sittemmin silkkaa siansaksaa mongertava otus osaakin ilmaista itseään myös sanoin - melko alkeellisesti, mutta kuitenkin. On paljon kivampaa kun lapsi pyytää päästä pois rattaista tai syöttötuolista sanomalla "pois" kuin kitisemällä epämääräisesti. Ja on jotenkin hassulla tavalla palkitsevaa, kun se yhtäkkiä osaa yhdistää koiran haukkumisen aiheuttaman äänen kyseiseen eläimeen ja haukkumisen suuntaan osoitellen toteaa "hauva".
Toki väärinymmärryksiäkin syntyy. Anoppikokelaan koiran nimi on Cara, joten nyt Ipana luulee, että kaikki koirat ovat caroja. Jopa kaverin koriste-esinekoiraa kutsuttiin caraksi, samoin kissan fleksiä, sillä Carallakin on fleksi, joten Ipanan logiikalla fleksi = Cara. "Kala" tai "Kaja" vain kaikuu milloin ikinä näköpiirissä on koira tai edes jotain koiraan viittaavaa. Ipanan mielestä se on synonyymi hauvalle ja sillä siisti.
Itse tuottamansa puheen lisäksi Ipana tietysti ymmärtää satakertaisen määrän sanoja ja lauseita. Välillä oikein yllätyn siitä, että miten se nyt tuonkin tajusi ihan oikein. Toki odotan innolla, että puhe ja puheen ymmärrys lisääntyvät entisestään, mutta tavallaan juuri tässä vaiheessa on oma uniikki hohtonsa; siinä, että joka päivä Ipana yllättää minut jollain uudella sanalla. Vanhemman lapsen kohdalla puhe on itsestään selvää, kun taas taaperon kanssa kaikki on uutta ja täynnä oppimista.
Ja toki myös äidillistä ylpeyttä, joka huimaa päätä aina, kun elämäni keskipiste päästää suustaan jonkin uutta sanaa muistuttavan äännähdyksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti