Viime aikoina kehossani ja mielessäni on jyllännyt hienoinen vauvakuume, joten löyhästi siihen (eli vauvoihin) liittyen ajattelin kirjoittaa jo pitkään kielen päällä olleesta aiheesta, nimittäin synnytyksestä. Ei, ei omastani tällä kertaa, vaan synnytyksestä kivunlievityksen - tai sen puuttumisen - näkökulmasta.
Aika paljon näkee ja kuulee nykyään niitä äitejä, jotka puhuvat luomusynnytyksen puolesta. Luomusynnytys tarkoittaa synnytystä ilman lääkkeellistä kivunlievitystä, kuten epiduraalipuudutusta. Henkilökohtaisesti minulle on se ja sama, miten kukakin päättää lapsensa saattaa maailmaan, ja jos luomusynnytys on äidin mielestä se itselle paras vaihtoehto, niin go for it! Valitettavasti asiasta ei kuitenkaan läheskään aina puhuta pelkästään siihen sävyyn, että lääkkeetön synnytys sopi parhaiten itselle, vaan siitä tehdään usein jonkinlainen ihanne, tavoite, ja luomusynnyttäjästä jotenkin parempi synnyttäjä kuin lääkkeelliseen kivunlievitykseen turvautuvasta.
Ja juuri tätä näkökulmaa en ymmärrä. Tekeekö se naisesta todella paremman synnyttäjän - ja jopa paremman äidin - että päättää kärsiä synnytyskivuista vaikeimman kautta eikä ota vastaan tutkittua ja turvallista lievitystä synnytystuskaan? Onko luomusynnyttäjä muka jonkinlainen sankari tai ainakin enemmän sankari kuin lääkkeelliseen kivunlievitykseen turvautuja?`Minulle itsestäänselvä vastaus näihin kysymyksiin on 'ei', mutta niin ei näytä olevan läheskään kaikkien kohdalla. Olen törmännyt useisiin puheisiin ja kirjoituksiin, joissa luomusynnytystä pidetään jonkinlaisena meriittinä ja kunnia-asiana (tietenkään kaikki luomusti synnyttäjät eivät näin ajattele, onneksi!). Se on mielestäni vähän hassua. Eihän jalkaleikkauspotilastakaan nostettaisi jalustalle, jos hän kieltäytyisi puudutuksesta - itse asiassa häntä hyvin todennäköisesti pidettäisiin vähän hulluna. (Ja ei, tämä ei tarkoita että pitäisin luomusynnyttäjiä hulluina.)
Luomusti synnyttävät perustelevat päätöstään usein sillä, etteivät halua olla "mömmöissä elämänsä tärkeimmällä hetkellä" eivätkä myöskään halua syntyvien lastensa olevan näissä samoissa "mömmöissä". He kuulemma haluavat olla skarppina koko ajan ja tuntea mitä kehossa synnytyksen aikana tapahtuu. Nämä perustelut kuulostavat vähän hassuilta epiduraaliin turvautuneen korvissa, sillä kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, etten todellakaan kokenut olevani minkäänlaisissa mömmöissä puudutuksen takia. Se vei kivun hetkeksi pois (tai ainakin lievensi sitä) - that's all. Se ei tehnyt minua mitenkään vähemmän "skarpiksi" ja se jätti pienestä kivuttomasta lepohetkestä huolimatta runsaasti aikaa synnytyskivuille. Ei epiduraalipuudutuksen ottaminen tarkoita sitä, että koko synnytyksen läpi mennään tunnottomana! Minulle se tarkoitti parin tunnin lepotaukoa kaksikymmentä tuntia kestäneen tuskan pyörteissä. Ja niin, myöskään vastasyntynyt lapseni ei ollut "mömmöissä" epiduraalin takia.
Kertaan vielä, että jokainen on oikeutettu päättämään itse kivunlievityksestä tai sen ottamatta jättämisestä. Kumpikaan päätös ei ole toista huonompi tai parempi. Minua vain ärsyttää se tapa, jolla luomusynnytystä usein ihannoidaan. Aivan kuin suorastaan helvetillisten kipujen kestäminen ilman tarjolla olevaa lievitystä olisi jotenkin sankarillinen teko. Ei se ole. Se on valinta, aivan kuin lääkkeellisen kivunlievityksen vastaanottaminenkin, ja sellaisena aivan yhtä hyvä tai huono.
...Ja näin irtisanoudun koskaan ikinä nostamasta yhtäkään luomusynnyttäjää jalustalle ja kunnioittamasta häntä sankarina yhtään sen enempää kuin lääkkeelliseen kivunlievitykseen turvautujaakaan. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti