Lukutoukka Junior

Ipana on tullut äitiinsä ainakin yhdessä asiassa. Jo vuoden ja kolmen kuukauden iässä se rakastaa kirjoja. Piirre on alkanut tulla voimakkaasti esille viime viikkoina ja kuukausina. Kaikki kirjat pitää koluta läpi, olivat ne sitten Ipanan omia (tai miehen tyttären) kirjoja tai minun romaanejani, joissa ei ole edes kuvia.

Tutkailun alla Emma Donoghuen Huone (joka on muuten todella hyvä kirja, mutta jonka suosittelen lukemaan englanniksi, vaikka kuulemma toimii suomeksikin).

Rakkaus kirjoihin on niin suurta ja konkreettista, että parasta on, kun koko lattia lainehtii kirjoista. Ipanan suurta huvia onkin tyhjentää lastenhuoneen kirjahyllyn alimmat tasot kirjoista yhä uudelleen ja uudelleen - ja mieluiten aina silloin, kun olen juuri siivonnut huoneen.

Kyllä, mukana on myös talvisaapas, jonka Ipana on kuljettanut eteisestä.

Enää Ipanalle ei riitä se, että hän tutkii kirjoja yksinään. Ei, nyt äidin on osallistuttava touhuun. Ja mieluiten kymmeniä kertoja päivässä. Ipana kuskaakin minulle jatkuvasti erityisesti kahta kirjaa: kuvasanakirjaa Lue, leiki ja opi! sekä kurkistuskirjaa nimeltä Taavi Tiikeri.

Vaikea sanoa, kumpi näistä on Ipanan ykkössuosikki. Taavi Tiikeri oli pitkään Se Kaikkein Paras Kirja koska luukkujen takaa löytyi jänniä eläimiä, jotka vieläpä liikkuivat luukkua avatessa. Mutta nyt, kun puolet eläimistä on revitty irti ja piilotettu parempaan talteen, on kuvasanakirja alkanut nousta jaetulle ykkössijalle. Sitä pitää lukea siten, että vuorotellen osoittelemme kirjassa esiintyviä kuvia ja minä kerron, mitä missäkin kuvassa on. Välillä myös kysyn Ipanalta, missä on lusikka, kirja tai vaikka banaani ja hän sitten näyttää minulle. Tämä on ihan kiva pieni yhteinen harrastus, mutta toteutuessaan kaksikymmentä kertaa päivässä se alkaa vähän puuduttaa. Niinpä kyllästyttyäni totaalisesti osoittelemaan samoja kuvia kerta toisensa perään ovelana äitinä piilotan kirjan johonkin aina välillä (ja äitipisteitä ropisee...).

Vaikka samojen kirjojen selailu välillä tympäisee, olen toki hyvilläni Ipanan mieltymyksestä kirjoihin. Haaveilen ajasta, jolloin hän jaksaa kuunnella varsinaisia satuja. Ajasta, jolloin voimme pesiytyä sänkyyn ja sukeltaa sieltä käsin satujen maailmaan. Tai makoilla nurmikolla lämpimänä kesäpäivänä kirjapinon kera.

Siihen asti pitää vain jaksaa osoitella kuvasanakirjojen kuvia ja availla kurkistuskirjojen luukkuja. Tällä hetkellä Ipanalla ei nimittäin vielä ole kärsivällisyyttä pidempien satujen kuuntelemiseen. Onneksi niistä voi sillä välin nauttia muillakin aisteilla: