Periaatteet on tehty luovuttaviksi?

Vanhemmuus on täynnä periaatteita ja niistä luopumista. Omiini ovat kuuluneet muun muassa tutittomuus (annoin tutille periksi Ipanan ollessa kolmeviikkoinen), telkkarittomuus ennen kahta ikävuotta (piirretyt pyörivät esimerkiksi silloin, kun lapsi on kipeä tai sitten ihan vain siksi, että äiti saisi joskus juotua aamukahvinsa rauhassa) sekä totaalikieltäytyminen ruualla rauhoittelusta (nuhainen lapsi kiukuttelee kaupassa, ostokset pitäisi saada tehtyä ja laukusta löytyy banaani; lopputulos lienee arvattavissa).

Koska tavoitteeni ei ole olla mahdollisimman tiukkapipoinen äiti, yritän olla stressaamatta siitä, että periaatteista joskus joustetaan. Välillä se kuitenkin vähän ärsyttää; erityisesti silloin, kun periaatteista ei vain jousteta, vaan niistä luovutaan kokonaan. Olkoonkin, että toisinaan älyttömistä liian korkealle tähtäävistä periaatteista luopuminen on ihan perusteltua.

Jossain vaiheessa päätin, että opetan Ipanan puhumaan oikeaa suomea, oikein sanoin. Että puhuisin lapselle koirasta koirana enkä hauvana, kanista kanina enkä pupuna ja naisesta naisena enkä tätinä. Ipanalla oli kuitenkin oma tahtonsa tässä(kin) asiassa. Vaikka kuinka toistelin "Katso, tuolla menee koira, KOI-RA!", napero ei tarttunut syöttiin, vaan sen sijaan nielaisi mumminsa lausuman 'hauvan' mukisematta. Koirasta tuli 'auva' ja sitä se on edelleen.

Tuulimyllyjä, tai lapsen tapaa puhua pehmokielellä, vastaan taistelu on mielekästä vain tovin. Sitten siitä tulee turhauttavaa, ja sitten - no, sitten äiti myöntyy ja alkaa itsekin puhua hauvoista, pupuista ja tädeistä. Ja hummista.

-----------------------

Sitä tosin mietin, että olisiko yksi periaate - sukupuolineutraalia kasvatusta koskeva sellainen - lyönyt itsensä läpi ilman luovuttamistarvetta. Ipana nimittäin on kutsunut tädiksi myös Matti Nykästä ja Spidermania.