sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Taaperodraamaa

Perheen pienimmästä on viime päivien aikana kuoriutunut melkoinen drama queen. En tiedä onko kyse vieläkin vähän puolikuntoisen Ipanan flunssan takia herkemmästä mielialasta vai jo tuloaan tekevästä uhmasta, mutta jos jokin ei mene pikku-ukon mielen mukaan, on seurauksena lattialle heittäytyminen ja nyrkeillä lattian/ilman takominen, vihaisen huudon saattelemana tietysti. Reaktio on niin koomisen näköinen, ettei sille voi olla nauramatta - mikä ei tietenkään vähennä kiukun määrää.

Ja ne syyt draamailulle voivat olla mitä vain. Juuri äsken, tätä kirjoittaessani, Ipana raivostui siitä ettei saanut huiskia yhden lelunsa kanssa tietokoneen näppäimistöä. Myös tahallisen veden läikyttämisen kieltäminen, sen estäminen, ettei napero kolauttele kirjalla/harjalla/kaukosäätimellä meitä muita päähän tai banaanin tarjoaminen silloin, kun lapsen ei tee sitä mieli (siis pelkkä tarjoaminen, ei tuputtaminen) voi saada aikaan pienimuotoisen raivarin.

Paitsi kiukkukohtauksilla, Ipana esittelee omaa (valtavan lujaa) tahtoaan myös tekemällä juuri sitä mikä kielletään, ja vielä juuri kieltämisen jälkeen. Tuossa äskettäin napero heitti maitomukinsa lattialle, jonka ansiosta sai tietysti torumista osakseen. No, hetken päästä lapsonen pyysi vettä - ja heti saatuaan mukin käteensä heitti sen uudelleen lattialle. Ja tietysti suuttui kun ei saanut mukia enää kolmatta kertaa.

Tällä hetkellä tämä draamailu lähinnä huvittaa, enkä ota sitä liian vakavasti. Kiukku menee parhaiten ohi kun siihen ei kiinnitä liikaa huomiota. Mietinpä vain, onko tämä nyt sitä "oikeaa" uhmaa vai kipeydestä johtuvaa oikuttelua. Olen meinaan lukenut jostain puolitoistavuotisuhmasta, joka tulisi ennen sitä varsinaista uhmaikää.

Onneksi napero on edelleen pääpiirteissään hyväntuulinen, mitä nyt välillä heittäytyy maahan lattiaa takomaan.

2 kommenttia:

  1. Ootko muuten löytänyt sen "Reasons my son is crying"? Kuulostaa vähän siltä :D Se on ratkiriemukas kuvablogi, suosittelen. Googlaa!

    VastaaPoista
  2. Hei joo, oon kerran käynyt katsomassa sitä mutta sit unohdin koko blogin. Pitääkin mennä uusiks katsomaan. Ja joo, etenkin toi banaanin tarjoaminen oli erittäin rationaalinen syy raivoon. :D

    VastaaPoista